Olemme vahvasti näkyvillä Jyväskylän katukuvassa kevään ja kesän 2025 aikana erilaisissa maanrakennus- ja infra-alan urakoissa. Erilaisia kaukolämpö-, vesi- ja katurakentamisen työmaita on jo toteutettu eri puolilla kaupunkia, ja juhannuksen alla moni työmaa alkaa olla vilkkaimmillaan.
Jyväskylän keskustan kaukolämpöhankkeet
Kevät 2025 on ollut erityisen vilkas kaukolämpötöiden osalta. Olemme vastanneet laajamittaisesta kaukolämpöverkoston saneerauksesta keskustan korttelialueilla Jyväskylän kaupungin hallinnoimissa hankkeissa.
Nämä keskeisillä paikoilla sijaitsevat työmaat ovatkin varmasti jo melko tuttu ja näkyvä osa kaupunkikuvaa niin alueen asukkaille kuin vierailijoille.
Keskeiset kaukolämpökohteet keväällä 2025:
- Kirkkopuisto
- Kilpisenkatu
- Vapaudenkatu
- Asemakatu
Cygnaeuksenkadulla aloitimme maaliskuussa kaukolämpöverkoston saneerauksen, mikä aiheuttaa jossain määrin poikkeavia liikennejärjestelyjä syksyyn saakka. Työmme etenee kaupunginkirjaston kohdalta ylös- ja alaspäin.
Toteutamme urakoinnin kokonaan omana työnämme. Oma kalustomme ja alan osaamisemme mahdollistavat sen, että työmaatoimintaamme ei tarvitse seisauttaa talvikaudellakaan. Tämä edesauttaa urakan valmistumista mahdollisimman nopeasti.
Vesihuoltosaneerauksia laajassa mittakaavassa
Talvella aloittamamme vesijohtoverkoston saneeraus Haapaniemessä on osa laajempaa urakkakokonaisuutta, joka valmistuu syyskuun 2026 loppuun mennessä. Alva saneeraa vesijohtoverkkoa Haapaniementiellä, Rantaniityntiellä ja Varaslahdentiellä.
Yhteensovitamme työt tehokkaasti
Erityisen merkittävä on Viitaniemen saneeraushanke, jossa toteutamme sekä kaukolämpö- että vesiverkkojen saneerauksen. Olemme yhteensovittaneet työt samanaikaiseksi, millä pyritään minimoimaan poikkeusjärjestelyiden ja ympäristölle aiheutuvien häiriöiden kestoa.
Saneerauksen vuoksi Viitaniementie on suljettu läpiajoliikenteeltä kesäkuun 2025 ajaksi.
Viimeisimmäksi käynnistyneet hankkeet
Kesän 2025 tuoreimpiin projekteihimme kuuluu kaukolämpötyömaa Keskikadun ja Voionmaankadun risteyksessä. Keskikatu-hankkeessa Alva saneeraa kaukolämpöverkoston keskeltä katua.
Loppukesästä aloitamme työt useissa uusissa kohteissa:
- Jyskä – uusi työmaakohde
- Kypärämäki – infrarakentamista kasvavalla alueella
- Mattilanpellolla – keskustan lähialueella kaukolämpö saneerauksia
- Mäki-Matti – kaupunginosassa verkostojen päivitystä
Resurssiviisas infrarakentaminen jatkuu läpi vuoden 2025
Vahva näkyvyytemme Jyväskylän työmailla ilmentää hyvin vakiintunutta asemaamme kokonaisvaltaisena infrarakentajana. Usean haastavan kohteen tehokas ja yhtäaikainen toteuttaminen on aina hyvän suunnittelutyön ja yhteistyön ansiota. Valinnoissa painavat niin budjetointi, aikataulutus kuin kiertotalouden edellytykset.
Valinnoissa painavat niin budjetointi, aikataulutus kuin kiertotalouden edellytykset.
Urakoita on kiinnitetty hyvin myös tuleville vuosille, joten tulemme olemaan näkyvä osa erilaisissa infra-alan hankkeissa ja saneerausurakoissa myös jatkossa.
Lue 40. juhlavuodestamme Tutustu palveluihin