Kolmikantayhteistyö vie verkostorakentamisen turvallisuutta uudelle tasolle
Tammikuussa 2026 Jyväskylässä kokoontui uudenlainen kokoonpano: istuimme saman pöydän ääreen Maansiirto Harry Mäkelän, Alvan ja Loimuan edustajien kanssa.
Tapaamisen teemana oli työmaaturvallisuus – ei siksi, että jokin olisi mennyt pieleen, vaan siksi, että jaamme samansuuntaiset tavoitteet ja arvot turvallisuuden osalta.
– Olemme ottaneet ensiaskeleita uudenlaisen yhteistyömallin osalta: kyse on kolmikannasta, jossa tilaajat ja urakoitsija kehittävät turvallisuutta aiempaa tiiviimmin yhdessä, Jyväskylän aluevastaavamme Mikko Hietanen avaa.
Maansiirto Harry Mäkelä toimii kummankin kaukolämpöyhtiön vuosiurakoitsijana
Kolmikantayhteistyön taustalla on käytännön oivallus. Olemme toimineet Alvan vuosisopimusurakoitsijana jo vuosia, ja alkukesästä 2025 aloitimme yhteistyön myös Loimuan kanssa.
Kun sama urakoitsija operoi molempien kaukolämpöyhtiöiden kanssa samoilla seuduilla ja samojen turvallisuushaasteiden parissa, syntyi luonteva peruste tiivistää yhteistyötä.
Loimuan aluepäällikkö Timo Piippanen kertoo, miten idea kolmikantapalaverista konkretisoitui:
– Loimualla on käynnissä laajempi turvallisuuden kehittämiseen tähtäävä projekti, jonka tiimoilta olemme pitäneet sidosryhmätapaamisia eri toimialueillamme vuodesta 2025 alkaen. Keski-Suomessa näimme Alvan ja Maansiirto Harry Mäkelän tahoina, jotka halusimme ensivaiheessa mukaan.
Jokainen osapuoli innostui nopeasti yhteistyön tiivistämisestä, ja ajatus vietiin viipymättä tuumasta toimeen.
Tymäkkä agenda varmisti, että yhteinen iso kuva on selkeä
Tammikuun ensimmäiseen kolmikantapalaveriin kokoontui kaikkiaan 11 avainhenkilöä. Asialista oli heti kunnianhimoinen.
Yhteistyön tavoitteena on muun muassa:
- tunnistaa tehokkaimpia keinoja turvallisuuden kehittämiseksi verkostotöissä,
- lisätä turvallisuus- ja ympäristöhavaintojen aukotonta tekemistä ja avointa raportointia,
- varmistaa vaadittavat pätevyydet ja perehdytykset kaikkien kohteissa toimivien henkilöiden osalta sekä
- yhtenäistää työtapaturmien ilmoittamiskäytäntöjä ja riskien ennakoivaa havaitsemista.
Alvan energiapäällikkö Petri Flyktmanin mukaan lähtökohdat kehitystyölle ovat hyvät, sillä jokaisen toimijan osalta ohjeistukset, määräykset ja velvoitteet olivat jo valmiiksi hyvällä tasolla.
Ylätasolta kohti arjen käytänteitä
Eräs jaettu haaste tunnistetaan jokaisen osapuolen osalta: turvallisuuskulttuurin juurruttaminen arjen käytänteisiin läpi koko toimintaketjun.
– Ylätasolla voimme suunnitella asiat todella hyvin, mutta olennaista on se, että saamme turvallisuuskulttuurin sekä siihen liittyvät asenteet ja arjen käytänteet toimiviksi myös jokaisen yksittäisen asentajan kohdalla, Petri painottaa.
Pelkät kirjalliset ohjeet eivät riitä. Asentajaa ei palvele se, että käteen lyödään paksu nippu luettavaa. Tarvitaan myös koulutuksia, yhteistä keskustelua ja osallistamista. Asiat tulee juurruttaa arjen konkretian kautta.
– Olennaista on, että turvallisuuskäytänteitä ei nähdä pakkopullana, josta voi kiireen verukkeella välillä luistaa. Tällöin vahinkojen ja lipsahdusten riski kasvaa, Petri lisää.
Siksi kolmikantayhteistyön seuraavissa vaiheissa mukaan astuvat myös osapuolten toteuttavat ammattilaiset, eli ne ihmiset, jotka ovat lähimpänä päivittäistä tekemistä.
Turvallisuus ei ole kertaprojekti
Petri Flyktman on seurannut kaukolämpöalan turvallisuuden kehittymistä yli 26 vuoden ajalta. Muutos on hänen mukaansa ollut merkittävä, erityisesti kahdella osa-alueella: henkilökohtaisten suojainten käytössä ja kaivantoturvallisuudessa.
Kypärät, vaatteet, kengät ja muun muassa suojalasit ovat pakollisia, mutta näin ei ollut, tai ohjeistuksia ei aina noudatettu yhtä tarkasti kuin nykyään.
– Tärkeintä ei ole pakottaminen. Suurin muutos on tapahtunut yksilötasolla: turvallisuuteen suhtaudutaan eri tavalla kuin ennen, Petri kuvaa.
Kaivantoturvallisuuden osalta hän nostaa esiin erityisesti ulkopuolisten suojaamisen merkityksen.
– Työntekijöiden on tietenkin oltava turvassa. Yhtä tärkeää, ellei tärkeämpää, on suojata työmaan lähellä liikkuvat ihmiset. He eivät ole ammattilaisia eivätkä välttämättä osaa suhtautua turvallisuusriskeihin samalla tavalla. Nykyään käytössä on aiempaa paremmin suojatut kaivannot ja kunnon kiertotiet, mikä on osaltaan vähentänyt myös ilkivaltaa, Petri lisää.
Turvallisuuden kehityskaari on pitkä, mutta suunta on selvä
Loimualla jokainen palaveri, niin sisäinen kuin kumppanien kanssa pidettävä, alkaa aina turvallisuusteemalla.
– On ollut hieno huomata, että tämä on käytäntönä myös Maansiirto Harry Mäkelän ja Alvan toiminnassa. Turvallisuus ei ole koskaan poissa agendalta, Timo avaa.
Maansiirto Harry Mäkelän, Alvan ja Loimuan jaetut tavoitteet ovat yksiselitteisiä: nolla tapaturmaa ja terveenä kotiin, niin työntekijöille kuin työmaiden läheisyydessä liikkuville ulkopuolisille. Petri muistuttaa, että vastuu tästä kuuluu kaikille.
– Jokaisen tehtävä on nostaa esiin epäkohdat, jos niitä huomaa. Jos työkaverilta puuttuvat suojakäsineet, siitä pitää sanoa. Puuttuminen on välittämistä ja turvallisuus on ennen kaikkea yhteisvastuuta.

Maansiirto Harry Mäkelän ja Loimuan yhteistyö sai jatkoa
Maansiirto Harry Mäkelän ensimmäinen rakentamiskausi Loimuan kanssa osoitti, että kumppanuus toimii. Molemminpuolinen luottamus ja sujuva yhteistyö ovat luoneet pohjan, jonka turvin on hyvä jatkaa myös tulevina vuosina.
Tärkeintä kumppanuudessa on Timon mukaan se, että sovituista asioista pidetään kiinni, on kyse sitten sopimuksessa tai palaverissa päätetystä asiasta.
– Arvostan avointa viestintää, luotettavaa ja selkeää raportointia sekä oma-aloitteista turvallisuuden kehittämistä. Henkilökohtaisesti olen ollut todella tyytyväinen yhteistyön toimivuuteen sekä joustavaan palveluun ja palveluasenteeseen, hän perustelee.
RALA-turvallisuussertifiointi on tunnustus laadusta ja systemaattisesta kehittämisestä
Kolmikantayhteistyö mukailee laajempaa turvallisuusteemaa Maansiirto Harry Mäkelällä. Olemme jo vuosia panostaneet toimintamalleihimme ja turvallisuusjohtamiseen, ja teemme niin jatkossakin.
Alkuvuonna 2026 meille myönnettiin ulkopuolisen auditoinnin tuloksena RALA-turvallisuussertifiointi. Voit lukea uutisesta lisää täältä.
– Sertifiointi ei ole meille vain tavoite, vaan se on seuraus. Seuraus siitä, että turvallisuuden hallinta on meillä kytketty osaksi strategiaa ja kaikkia toimintatapoja, Mikko kuvailee.

Mitä seuraavaksi: uusin opein uuteen rakentamiskauteen
Tammikuun tapaaminen oli vasta alku. Kolmikanta kokoontuu seuraavaksi työnjohtotason porukalla, ja mahdollisesti myös aktiivisia asentajia otetaan mukaan.
Ennen rakentamiskauden käynnistymistä toukokuun alussa on tarkoitus koota löydökset yhteen isommalla porukalla ja pohtia, mitkä käytännöistä voidaan sopia yhteisiksi toimintatavoiksi kaikille osapuolille.
– Tilastot kertovat, että yrityksissä, joissa havaintoja tehdään aktiivisesti, myös tapaturmat vähenevät. Kun mitään ei satu, helposti ajatellaan, että kaikki on kunnossa. Mutta ennakoivaa havainnointia voidaan tehdä vielä paremmin läpinäkyväksi koko ketjulle, Petri arvioi.
Timo puolestaan näkee kolmikantamallin arvon erityisesti siinä, että tieto liikkuu organisaatiorajojen yli.
– Kun havaintoja jaetaan urakoitsijapalavereissa, oppiminen ja parhaiden käytänteiden soveltaminen tehostuu. Tietoa voidaan jakaa muilta työmailta ja paikkakunnilta kaikkien osapuolten kesken.
Yhteinen tavoite on selkeä: turvallisuus ei pysähdy yhteen palaveriin, yhteen sertifiointiin tai yhteen rakentamiskauteen.
– Siksi myös Maansiirto Harry Mäkelällä arvostamme samat arvot ja tavoitteet jakavia tilaajia, joiden kanssa asioita voidaan kehittää yhteistyönä, Mikko lisää.
Lisätiedot:
Maansiirto Harry Mäkelä Oy:
- Mikko Hietanen, aluejohtaja Keski-Suomi, mikko.hietanen@maansiirtomakela.fi, 040 754 8307
Loimua Oy:
- Timo Piippanen, aluepäällikkö Keski-Suomi, timo.piippainen@loimua.fi, 040 724 2333
Alva-yhtiöt Oy:
- Petri Flyktman, energiapäällikkö, petri.flyktman@alva.fi, 050 064 0700
Lisää uutisia

