”Poikkeuksellisen avoimen yhteistyön ansiosta pystymme kehittämään vuosiurakointiamme oman näköiseksi” – Tampereen Sähkölaitos Oy

Tampereen Sähkölaitos Oy ostaa Maansiirto Harry Mäkelä Oy:ltä kaukolämpöverkon vuosiurakointia. Työ sisältää muun muassa putki- ja eristystöitä. Maansiirto Harry Mäkelä valikoitui kumppaniksi julkisen kilpailutuksen kautta. Luottamus yhteistyön toimivuuteen syntyi jo alkuvaiheessa.

– Uskoimme nopeasti vuosiurakoinnin onnistumiseen Mäkelän kanssa. Näimme, että heidän kanssaan pystymme kehittämään vuosiurakointia oman näköiseksemme, ja että saamme heistä oikeasti luotettavan kumppanin, verkkopäällikkö Marko Pajunen Tampereen Sähkölaitokselta kertoo.

Urakointi sijoittuu pitkälti Tampereen ydinkeskustaan. Projektit ovat pysyneet hyvin aikataulussa alkuvaiheen poikkeuksellisesta pandemiatilanteesta huolimatta.

Haasteelliset liikennejärjestelyt ja tiheään asuttu kaupunki eivät ole liian suuri haaste

Pirkanmaan kasvukeskuksena Tampere asettaa omat haasteensa kaukolämpöverkon urakointiin. Tavoitteena on luonnollisesti mahdollisimman vähäiset vaikutukset ympäristöön ja loppukäyttäjiin sekä kustannus- ja aikatehokas työn rytmitys. Töiden suunnittelu nousee ratkaisevaan rooliin.

Juuri suunnittelu- ja budjetointityö ovat Mäkelällä selviä erottumistekijöitä, joista on suoraa hyötyä asiakkaalle. Tampereella keskustaolosuhteet ja muut ulkopuoliset tekijät ovat aiheuttaneet ajoittain luonnollisia pieniä viivästyksiä, mutta Mäkelään urakoitsijana Tampereen Sähkölaitokselle ollaan tyytyväisiä.

– Yhteistyö aloitettiin kokonaisuutena, olosuhteet tarkasti huomioiden. Kohteiden sijainnin lisäksi pandemiatilanne haastoi. Etenkin näihin tekijöihin peilaten, Maansiirto Harry Mäkelä on onnistunut urakoinnissa loistavasti, Tampereen Sähkölaitoksen Pajunen arvioi.

Jos kissa pitää nostaa pöydälle, se nostetaan – avoimuus on koko kehitystyön raaka-aine

Yhteistyöhön kuuluu, että kaikista asioista keskustellaan avoimesti. Rakennuttaminen ja urakoinnin toimintamallit eivät isossa kuvassa muutu kovin nopeasti, mutta tarvittaessa pienilläkin viilauksilla urakan aikana tekemisestä saadaan entistä joustavampaa ja työntekijöille helpompaa.

Pystymme puhumaan reaaliajassa resursseista, läpimenoajoista ja kuluista. Nämä asiat vaikuttavat paljon urakointiin ja yhteistyöhön. Suora ja aktiivinen viestintä Mäkelän puolelta on valtava plussa ja koko kehitystyön raaka-aine. – Marko Pajunen, Tampereen Sähkölaitos Oy

Mäkelän kanssa Tampereen Sähkölaitoksella tiedetään hankkeiden kustannustaso jo hyvissä ajoin, ennen kuin hankkeita lähdetään viemään läpi. Hinnoittelu pidetään selkeänä ja avoimena. Asiakas saa myös välittömästi tiedon, jos kustannuksiin on tulossa nousua ja mistä se johtuu.

– Mäkelän johdon ja työryhmien kanssa yhteistyö on hyvää. Heidän avoimuutensa tuo todella ison lisäarvon meidän toimintaamme. Ja silloin kun on tarve nostaa kissa pöydälle, niin se nostetaan pöydälle, puolin ja toisin. Ehdottomasti suosittelen Maansiirto Harry Mäkelää kumppaniksi muille tilaajille, Pajunen sanoo.

Yhteenveto

Tampereen Sähkölaitos Oy tuottaa ja toimittaa ympäristöystävällistä sähköä kaikkialle Suomeen. Konserni on toiminut Pirkanmaalta käsin jo yli 130 vuoden ajan. Palkittu kaukolämpöalan toimija valitsi Maansiirto Harry Mäkelä Oy:n kaukolämpöverkon vuosiurakoihin julkisen kilpailutuksen kautta.

  • Maansiirto Harry Mäkelä Oy toteuttaa asiakkaalle kaukolämpöverkon vuosiurakointeja.
  • Maansiirto-, putki- ja yritystyöt toteutetaan paikallisen organisaation toimesta.
  • Kohteet sijaitsevat pitkälti Tampereen ydinkeskustassa vilkkailla alueilla.
  • Yhteistyön parhaita puolia asiakkaan kokemuksen mukaan ovat avoin budjetointi ja viestintä, selkeät työsuunnitelmat, kumppanin luotettavuus sekä aikataulujen pitävyys.

Lue myös: ”Projektijohtaminen ja budjetoinnin tarkkuus nousivat uudelle tasolle” – Saarijärven Kaukolämpö Oy 👇

Lue toinen referenssi

 

Tutustu palveluihimme:

Katso palvelut

 

Etsitkö kumppania tai alan työpaikkaa? Ota yhteyttä täältä!