Työssä viihtyminen sai huipputulokset – poikkeuksellinen luku yllätti toimitusjohtajan

Maansiirto-harry-makela

Toteutimme Maansiirto Harry Mäkelä Oy:ssä puolueettoman Työyhteisövire-tutkimuksen, joka selvittää työntekijöiden tyytyväisyyttä työpaikkaan ja työnantajaan. Suositteluhalukkuutta kuvaava eNPS-luku oli 58, mikä on reippaasti yli huippuarvosanan.

Yleisesti eNPS-mittauksissa lukua 20 pidetään erinomaisena lähes kaikilla aloilla. Yli 40 on jo huipputulos. Mitä enemmän tutkittavassa yrityksessä ja kyselyssä on suorittavan työn ammattilaisia, sitä haastavampaa huipputuloksiin yltäminen yleensä on.

Näin ollen saamamme tulos 58 on suorastaan poikkeuksellinen, mistä olemme äärimmäisen iloisia! Korkea tulos ei ole koskaan itsestäänselvyys, ei etenkään nyt, kun olemme olleet hurjassa kasvuvaiheessa. Tulos kertoo siitä, että kasvusta huolimatta olemme onnistuneet pitämään kiinni meille tärkeistä arvoista, kuten työntekijöidemme viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.

Työn merkityksellisyys, vastuullisuus ja yhteistyö saivat parhaat arvosanat

Työyhteisövire-tutkimuksessa työntekijämme arvioivat erilaisia väittämiä Maansiirto Harry Mäkelä Oy:sta numeraalisesti asteikolla 1–5. Kärkeen nousivat samat arvot, jotka löytyvät myös yrityksemme strategisista painopisteistä. Alla muutama esimerkki:

  • Väittämä ”yrityksessä tehdään merkityksellistä työtä” sai keskiarvon 4.8
  • Väittämä ”pystyn toimimaan työssäni yrityksen arvojen ja kulttuurin mukaisesti” sai keskiarvon 4.7.
  • Väittämä ”työnantajani tuntee sosiaalisen vastuun ja ympäristöön liittyvän vastuunsa” sai keskiarvon 4.6.

On hienoa, että olemme onnistuneet kasvattamaan sellaisen ammattilaisten yhteisön, jossa jaamme aidosti samanlaiset arvot. Vain näin voimme pitää Harry Mäkelä Oy:lle tärkeitä toimintaperiaatteita ja asiakaslupauksia yllä myös tulevaisuudessa. Kaikki tapahtuu käytännössä arjen tasolla ja hyvinvoivat, motivoituneet työntekijät ovat avain onnistumisiin.

Panostamme palautteenantoon ja rekrytointiin

Työntekijöiden kuuleminen ja tukeminen on meille jatkuvaa työtä, jossa haluamme tulla yhä paremmiksi. Kehityskohteiksi tutkimuksessa nousivat säännöllisempi palautteenanto (2.9/5), kiitoksen saaminen tehdystä työstä (3.0/5) sekä mahdollisuus suunnitella omaa työpäivää etukäteen ja keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan (3.3/5). Näin ollen kehityskohteissakaan arvosanat eivät olleet huonoja, sillä niiden keskiarvo oli yli 3. Tulemme kuitenkin kiinnittämään niihin seuraavaksi erityistä huomiota.

Työntekijöidemme tyytyväisyyden ja suositteluhalukkuuden mittaaminen näin systemaattisesti oli meille ensimmäinen kerta, mutta tulemme nyt tekemään mittauksesta säännöllisen rutiinin. Vain siten voimme kehittyä koko ajan paremmaksi työpaikaksi ja työnantajaksi olemassa oleville sekä rekrytoitaville uusille ammattilaisille.   

Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään Harry Mäkelä Oy:llä, voit milloin vain jättää meille avoimen hakemuksen!

Yhteistyöterveisin,

Simo Pynnönen

Maansiirto Harry Mäkelä Oy:n toimitusjohtaja

simo.pynnonen(a)maansiirtomakela.fi

044 763 4367

Lue myös: Tuplasimme RALA-pätevyydet menestyksekkään vuoden aikana

Tutustu yritykseemme