Tuplasimme RALA-pätevyydet menestyksekkään vuoden aikana

maansiirto-harry-makela-energianjakelu

Rakentamisen Laatu RALA Oy on myöntänyt yrityksellemme Maansiirto Harry Mäkelä Oy:lle kolme uutta pätevyyttä. Kaikkiaan RALA-pätevyyksiä on nyt kuusi. Päivitykset tehtiin maaliskuussa 2021.

Toimintamme kehittyessä ja kasvaessa meille on ensisijaisen tärkeää pitää huolta laadusta ja asiakastyytyväisyydestä. Pätevyydet kertovat, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Uudet pätevyydet kuvastavat hienosti strategisia tavoitteitamme kokonaisvaltaisen pääurakoitsijan roolissa. Aiempien vahvuuksiemme lisäksi pohjarakentaminen, teiden ja katujen urakointi sekä viher- ja ympäristörakentaminen ovat meillä nopeasti kasvavia osa-alueita.

Päivitimme Maansiirto Harry Mäkelä Oy:n aiemmat RALA-pätevyydet

  • 18.9a Pääurakointi; muut maa- ja vesirakennustyöt
  • 18.3a Pääurakointi; putkilinjat ja johtoverkot
  • 18.3.b Pääurakointi; putkilinjat ja johtoverkot sisältäen suunnittelun

Lisäksi saimme kolme uutta RALA-pätevyyttä maaliskuussa 2021

  • 18.5a Pääurakointi; pohjarakentaminen, tavanomaiset pohjarakennustyöt
  • 18.6a Pääurakointi; tiet ja kadut
  • 18.11 Pääurakointi; viher- ja ympäristörakentaminen

Asiakastyytyväisyys keskiössä: suositteluarvosana 9.3/10

RALA:n kautta saamamme yritysraportti asiakastyytyväisyydestä yllätti meidät positiivisesti, vaikka asiakastyytyväisyys onkin meillä yksi korkeimmista prioriteeteista.

RALA:n keräämän asiakaspalautteen mukaan jokainen vastaaja antoi projektitoiminnallemme ja projektiorganisaatiollemme arvion hyvä (ka 4.2/5) tai erittäin hyvä (ka 4.3/5). Suurin osa suosittelisi meitä myös muille – kokonaisarvosana suosittelulle oli 9.3/10.

Uskomme, että ammattitaitoiseen henkilökuntaan sekä avoimeen ja läpinäkyviin toimintaan panostaminen näkyy asiakasuskollisuudessa asti. Hyvät tulokset motivoivat meitä panostamaan asiakastyytyväisyyteen yhä enemmän.

Alan edelläkävijyyteemme tulee kuulumaan jatkossa entistä vahvemmin myös resurssiviisaat valinnat, uusin teknologia ja turvallisuus. Projektien näkökulmasta vuosi 2021 on käynnistynyt hienosti ja pääsemme lunastamaan asiakaslupauksiamme lukuisissa uusissa kohteissa. Kiitos asiakkaat!

Yhteistyöterveisin,

Simo Pynnönen

Maansiirto Harry Mäkelä Oy:n toimitusjohtaja

simo.pynnonen(a)maansiirtomakela.fi

044 763 4367

Lue myös: Simo Pynnönen Maansiirto Harry Mäkelä Oy:n toimitusjohtajaksi

Työssä viihtyminen sai huipputulokset – poikkeuksellinen luku yllätti toimitusjohtajan